hörinää - epärealistisista odotuksista
Ystäväni, ratsastuksenopettaja Soile kirjoitti kiinnittäneensä huomiota monien
oppilaiden epärealistisiin odotuksiin, ja niitä eittämättä seuraaviin pettymyksiin
ja huonoihin fiiliksiin.
Erinomaisen viisasta ja todella mielenkiintoista!
Mikä saa meidät niin helposti kaunistelemaan totuutta ja kertomaan itsellemme
valkoisia valheita? Ja hetken päästä valhe on omassa päässä muuttunutkin
totuudeksi, ainakin itsellemme, ja pahoitamme oikeasti mielemme, kun joku
todellisuuden eri tavoin näkevä kertoo asioiden laidan päin naamaa.
Hevosihmiselle tämä totuuden torvi on usein hevonen.
Ainakin minulle hevoset ovat sen useammankin kerran näyttäneet, missä omat
rajat tulevat vastaan, kuvitteli täti sitten mitä tahansa :)
Toisaalta hevoselta tuleva palaute on rehellistä, eikä siihen liity pilkkaa tai
ylimielisyyttä. Käännetään asia toisinpäin, muistan jo lapsesta sen häpeän ja
syyllisyyden tunteen, joka aina seurasi epäonnistumista.
Moderni kulttuurimme kasvattaa onnistumaan ja vain onnistumista palkitaan!
Eli ei-onnistujat menettävät ihmisarvonsa pienestä pitäen.
Mikään ei kyllä saa sappea niin kiehumaan kuin gaussinkäyrä !!!!
Ehkä ne valkoiset valheet ovatkin vain puolustautumiskeino tässä kovassa
pärjäämisyhteiskunnassa?
Lapsesta asti yritämme täyttää muiden, vanhempien, opettajien, jonkun
viranomaisen asettamia odotuksia. Herranjee, jo neuvolassa, lapsen kasvua
seurataan ennusteilla ja kasvukäyrillä....... ja auta armias, jos satut kasvamaan
liian pitkäksi tai lyhyeksi tai lihavaksi tai laihaksi - tässähän on jotatain vikaa!
Huh, pelkän ulkomuodon perusteella meitä jo lajitellaan. Pelottavaa!
Onneksi on hevoset, pikku shettiksistä valtaviin shireihin, kaikissa sama sydän
ja sama sielu. Tai niin ainakin opetetaan, että shettiskin on hevonen.
Siispä ihminenkin on ihminen, eikö niin!
Mitä sitten ovat ne realistiset odotukset?
Vai onko ollenkaan järkevää asettaaodotuksia?
Olen ollut mukana monilla kursseilla, jossa ohjaajat tenttaavat odotuksiani.
Hyvä asia on, että silloin tulee ehkä ääneen sanoneeksi ja puhuneeksi
asioista, joita en ole ymmärtänyt ajatelleenikaan. Näin saan parhaassa
tapauksessa muodostettua näkymän, vision, jollaiseksi toivon tulevaisuuden
muotoutuvan. Toisaalta taas, hevosen hetki on "nyt", eivätkä
ennakkosuunnitelmat tunnetusti toimi. Kuitenkin oma positiivinen asenne
heijastuu hevoseen, ja sitä kautta muokkaa tapahtuvaa.
Lopputulema ei suinkaan välttämättä ole odotusten mukainen mutta sinnepäin.
Tämä on mielestäni tärkeää, että suunta on oikea.
Tärkeää ei ole täydellinen kielioppi, vaan että osaa ostaa kaupasta leipää :)
Tärkeää on myös ymmärtää, kenen odotuksia yrittää täyttää. Valmentajan,
yleisön, vanhempien, työnantajan, kavereiden, puolison?
Luulen, että kun kaikesta sekamelskasta vihdoin löytää omat toiveensa ja
unelmansa, yrittämisen voi lopettaa ja alkaa vaan elää :) Silloin rajojen
löytäminen, kertoi niistä sitten heppa tai joku muu, muuttuu kasvun
mahdollisuudeksi. Ja voin valita, käytänkö mahdollisuuden nyt, tänään,
huomenna, vuoden päästä vai vasta seuraavassa elämässä.
Kaikkea ei tarvi tehdä heti, kaikkea ei tarvi olla nyt, kasvaminen, keskeneräinen
elämä saa olla ihanaa!