hörinää - huono hevonen

Harmaanpilkullinen suomenheppa juoksenteli huolestuneena aitauksessa.
Se pysähtyi, hirnui ja kutsui kaveriaan viereisessä tarhassa. Aina välillä suuhun
eksyi hätäinen haukkaus ruohoa. Ihmisistä se ei välittänyt tuon taivaallista, me katsojat
olimme ilmaa, ja samoin oli myös ihminen sen kanssa aitauksen sisällä.
Hevonen kääntyili hermostuneena ja samalla mennessään melkein työnsi ihmisen
kumoon. Verhoutuneet silmät etsivät ystävää, laumaa, turvaa.
Miten tämä ahdistava olo helpottaisi?
Neljävuotias oli ymmällään, noh, liikkuminen auttoi edes hiukan.

Ihminen alkoi lempeästi, mutta varmasti liikuttelemaan hevosta. Narun heilautus lähetti
epätietoiset jalat matkaan, hetken kuluttua suuntaa vaihdettiin. Harmaa heppa säntäili
kummastuneena aitauksessa. Hevoslaumassa sitä oli kyllä komennettu, siitä kertoivat
rupiset hampaanjäljet kyljissä, nyt ei kuitenkaan kukaan purrut, potkinut eikä uhkaillut,
ja silti tarkasti suunnattu heilautus sai sen siirtymään paikasta toiseen.
Lopulta harmaa jäi aitauksen kulmaan seisomaan
ja kääntyi katsomaan suoraan ihmistä.
"Oletko tosiaan varma? Otatko vastuun? Sinä, ihminen?" se tuntui kysyvän.
Heppa käveli uteliaan letkeästi ihmisen luo ja samantien melkein yli.

Niinhän se oli pikkuvarsasta asti aina lähestynyt ihmisiä, sitä oli paijattu, otettu syliin ja
halailtu. Rakastettu ilman rajoja. Nyt se tosin painoi 450kg ja kasvoi edelleen.
Ihminen heilautti narua ja lähetti harmaan taas liikkeelle. Eikä kestänyt kauan, kun se jo
kääntyi vilkuilemaan ihmistä. Tämä hymyili ja antoi hevoselle tilaa tulla, tällä kertaa
kuitenkin pysäyttäen hevosen matkan päässä. Muutaman toiston jälkeen harmaa jäi jo
kohteliaasti odottelemaan lupaa tulla koskettelemaan ja nuuskimaan ihmistä.
Tämähän oli mielenkiintoista ja mukavaa ja tuntui turvalliselta.
Harmaa oli jo täysin unohtanut tarhakaverinsa, se seurasi ihmisen puuhia ja
käveli hänen perässään ympäri aitausta.

Näin edessäni hevosen, joka oli kuin utelias lapsi. Otsatukka pystyssä sojottaen se
tutkaili aitausta, nyt kaikessa rauhassa yhdessä ihmisen kanssa.
Kiskoi välillä saunakukkia maasta ja heilutteli villisti niitä ympäriinsä. Hiekka sekun lensi.
Se ei ymmärtänyt kunnioittaa ihmisen tilaa, koska siltä ei oltu sitä koskaan pyydetty.
Ja kun se epävarmuuttaan oli tullut liian lähelle, pienenä se oli ollut ihanaa leikkiä,
nyt isona se olikin epäkunnioittavaa...

Mitä rakkaus tarkoittaa?
Voiko toista rakastaa ilman sen toisen koko olemuksen kunnioittamista niin hyvine kuin
huonoine ominaisuuksineen? Voiko toista rakastaa ilman luottamusta?
Kunnioitus ilman luottamusta muuttuu peloksi.
Luottamus ilman kunnioitusta muuttuu välinpitämättömyydeksi.
Tämä pystytukka ei kunnioittanut ihmisiä, toisaalta se oli epävarma itsestään.
Kunnioituksen puute oli ruokkinut sen epävarmuutta. Ja kun ihmisiltä saatu palaute oli
ollut kieltämistä ja komentamista, se ei tiennyt miten sen olisi pitänyt olla. Kukaan ei
auttanut sitä, opettanut ymmärrettävästi. Niimpä se oli juurrutanut jalkansa tiukasti
maahan, eikä enää ollut liikkunut mihinkään. Josta oli sitten seurannut lisää
komentamista.

Korvani kuulivat omistajan loputonta selitystä kuinka ikävä, kamala, toivoton, huono
hevonen hänellä on. Olihan se epäjohdonmukaisesti koulutettu, totta, mutta muuten
harmaa katseli maailmaa uteliaana ja hyväntahtoisena koltiaisena. Se oli terve, nuori,
vielä kasvava ja sen takia huonon balanssin omaava varsa. Toivoton tapaus?
Rohkea kunnioittaa sellaisen olennon elämää, joka ei olekaan täsmälleen oman
haavekuvan kaltainen. Myöntää epätäydellisyyden, antaa tilaa kasvulle, näkee virheet
oppimisen mahdollisuuksina. Auttaa.
Arvonsa tunteva ja itsensä kantava ihminen on oikeutettu saamaan tilaa, sillä tiukan
paikan tullen hän ottaa vastuun ystävänsä turvana ja suojelijana.
Kunnioitus ja luottamus kulkevat käsi kädessä kuin sisko ja veli, ystävä ja rakastettu.
Hevosen ymmärtäminen on tutustumista erilaiseen tapaan elää tässä maailmassa.
Yhteistyö hevosen kanssa on kahden maailman yhteensovittamista kumpaakin
kunnioittaen, kumpaakin rakastaen.

Seuraavana aamulla herätessäni minulla on kyyneleet silmissä.
Joskus elämä vaan on.