hörinää - arvoasema, dominanssi, agressio



Luin mielenkiintoisen artikkelin koirien käyttäytymisestä. Kirjoittaja Janne Ruokonen
Opaskoirakoululta selvensi hyvin muutamia ehkä myös heppamaailmassa hämäriä tai
nykyään jopa pelättyjä termejä - arvoasema, dominanssi ja agressio.
Janne puhuu tietysti koirasta, joka on lajina ihan muuta kuin hevonen.
Silti tunnen halua peilata näitä termejä omaan pieneen heppalaumaamme.
Seuraa siis tädin ajatusleikkejä :)

Arvoasema
"Arvoasema on paikka yhteisön sosiaalisessa hierarkiassa."
Meidän heppalaumassa korkeassa asemassa ovat yleensä olleet vanhemmat tammat.
Kuten jo edesmennyt Anis, joka ei vähästä säikähtänyt. Epäilyttävissä tilanteissa Anis
saatoi hiukan nostaa päätään, tarkistaa tilanteen ja jatkaa sitten kaikessa rauhassa
laiduntamista. Sen esimerkki vakuutti muut. Aniksella oli myös oma puolustaja,
tyttärensä Arda piti aina huolta siitä, että Anis sai olla rauhassa. Etenkään laumaan
liittyvät uudet hevoset eivät saaneet heti ensimmäiseksi tulla tervehtimään Anista.
Tällä hetkellä Nooken ja (tyttärensä!) Ainon välillä on samankaltainen tilanne,
Aino huolehtii korkeassa arvoasemassa olevasta Nookesta.

Entä miten sitten ihminen voisi nostaa arvoaan hevosen mielessä? Onko se tarpeellista?
Ainakin tuo esimerkin näyttäminen kannattaa. Pysyn rauhassa tapahtui mitä tapahtui.
Yritän olla johdonmukainen enkä naputa turhasta. Olen lempeä ja laitan yhteistä hyvää edistävät rajat, joissa pysyn. Annan arvoa hevoselle ja yritän ymmärtää, kun se haluaa kertoa minulle jotain.
Toivon, että hevosella on hyvä ja turvallinen olo minun kanssani.



















Dominanssi
"Dominanssi kuvaa yksilöiden välistä suhdetta; yhdellä yksilöllä on tietyssä tilanteessa 
muita korkeampi arvoasema. Dominanssi on sosiaalinen rakennelma, 
joka on tarkoitettu vähentämään eikä lisäämään agressiota. 
Dominanssiin ei tarvitse sisältyä agressiota."

Nyt mietintämyssy päähän!
Milloin hevonen on dominoiva olematta agressiivinen? Jos dominanssiin liittyy agressio,
onko se silloin huono asia?
Lauman kuljettaminen kuvastaa minusta hyvin dominanssia ilman agressiota.
Aino on usein se hevonen, joka ensimmäisenä vie lauman alas laitumelle. Vaikka se ei
ole lauman arvokkain hevonen, tässä tilanteessa kaikki seuraavat sitä.
Toisaalta taas Arda yleensä tuo lauman takaisin ylös tarhaan.
Jos kaksi hevosta syystä tai toisesta nahistelee keskenään, Nooke toimii tilanteen
rauhoittajana; se yksinkertaisesti kävelee riitelijöiden väliin ja erottaa ne toisistaan.
Arvokas hevonen saa tilaa, tässä tilanteessa se dominoi muita ja samalla vähentää
lauman agressioita.

Agressiota sisältävää dominanssia esiintyy myös. Daphne tuntee omistajansa Patsyn,
ja odottaa portilla. Jos joku toinen hevonen yrittää samaan aikaan tulla portille,
Daphne ajaa sen pois irvistäen ja kaulaansa heilauttaen.
Varoittavat eleet tehoavat ja tunkeilija häipyy.
Myos ruokinta-aikaan liittyvä toistensa siirtely heinäkasalta toiselle sisältää joskus
varoittavia eleita ja ilmeitä.

Entä ihminen, täytyykö ihmisellä, jo turvallisuuden ja fyysisen pienemmän kokonsa
takia, olla jatkuva dominanssi hevosen suhteen?
Voin vain vastata omasta puolestani.
Minusta tuntuu, että niinkauan kun ihminen ei vielä ymmärrä hevosta tarpeeksi hyvin,
osaa lukea sen kehonkieltä eikä asettua milläänlailla sen asemaan, on parempi
pysytellä dominoivana. Hevonen on ikäänkuin objekti, jonka kanssa tehdään asioita ja
jonka olemusta opetellaan, turvallisesti.
Mielestäni tähän aikaan liittyy myös ehdottamasti aloittelijaa ohjaava opettaja.
Tässä tilanteessa ope on itseasiassa "kapellimestarina" :)
Tarpeeksi kauan hevosen kanssa oltuaan ja opeteltuaan ihminen tavallaan alkaa
kasvaa, alkaa ymmärtää hevosta kokonaisvaltaisesti.
Silloin dominanssista voi luopua, ja hevosesta tulee tasaveroinen.
Ihminen ymmärtää ne hetket milloin dominanssista on hyötyä yhteisellä tiellä
ja milloin sen voi hylätä. Aivan kuten hevoset keskenään tekisivät.
Nykyisen oman etiikan mukaisesti en haluaisi sisällyttää dominanssiin agressiota
ollenkaan.
Tähän liittyy oleellisesti hevosen opettaminen ja oppiminen - joka sitten on
aivan oma tarinansa :)


















Agressio
"Agressiivinen käytös on kommunikaation muoto, missä yksilö pyrkii lisäämään 
välimatkaa itsensä ja agressiokohteen välillä. Myös agressiivisten eleiden (varoittavien) 
on tarkoitus lisätä välimatkaa. Agressio ei ole dominanssin välttämätön osatekijä, 
se laukeaa keskenäisestä kilpailusta."

Koirat ja hevoset ovat kaksi eri lajia.
Myös hevosilla agressio liitty kilpailutilanteeseen, vaikkapa kaksi oria kilpailee tammasta
tai kilpaillaan ruuasta (liian vähän ruokintapisteitä) tai tilasta (liian pieni tarha) tai
suojasta (liian pieni pihatto), tai paikasta portilla.
Hevosen pakoreaktioihin kuuluva puolustautuminen voi myös olla agressiivista.
Karsinasta ei voi juosta karkuun, joten välimatkaa yritetään saada ensin uhkailevilla
eleillä, luimisella ja ilman näykkimisellä tai tilan viemisellä ja lopulta ihan jopa
puremisella ja potkimisella tai seinää vasten runttaamisella.
Fyysisyyttä edeltää kuitenkin aina monenlaisia varoittavia eleitä - ja niitä kun
ymmärtäisimme kuunnella!
Ihmiselle hevosen agressivisuus on aina vaarallista.

Jos muistaisimme myös tiukoissa tilanteissa, että
"agressiivinen käytös on kommunikaation muoto",
että hevonen yrittää kertoa meille jotain, ihan vääntää rautalangasta pelkonsa,
kipunsa, epävarmuutensa ja turvattomuutensa.
Silloin voisi hyvällä omallatunnolla ottaa aikalisän, miettiä MIKSI?
Hevosen tekeminen on yleensä reaktio ihmisen tekemiseen, ei ihmiseen itseensä.
Fokuksen siirtäminen itsestä hevoseen voi silti tehdä tiukkaa, kasvaminen hevosensa
mittaiseksi ei ole helppoa.

Olen aika varma siitä, että ihmiset haluavat tehdä hevosen kanssa parhaansa, ainakin
minä haluan :) Alukssa kaikki, mitä opettaja sanoo on ihan jumalan suusta.
Tieto ja taito ja tunne kasvavat, ja jossain vaiheessa aletaan niin kovasti kaivata sitä
tasa-arvoista suhdetta hevoseen.
Ei ole helpooa myöntää itselleen, että ihan vielä ei ole SE aika, että vielä täytyy antaa
aikaa itselleen ja hevoselle, opetella lisää, saada lisää kokemusta, odottaa.
Hei - olen itse istunut hiekkakasassa raivon ja turhautumisen kyyneleitä vuodattaen
hevosen laukatessa peloissaan poispäin - mutta tuosta kasasta nousin, tekemisestäni
opin ja yhä edelleen, monen vuoden kuluttua, toivon voivani oppia yhä lisää!
Ilman peloissaan juoksevia hevosia, tietty :)
Tätä toivon tänään!

Lainaukset Janne Ruokonen, 
Koirien käyttäytyminen: Agressio, Valjaissa-lehti 1/2014