hörinää - Ruskeatassuinen tyttö



Viivin, ja Espanjan matkamme jälkeen muutama vuosi sitten, olemme etsineet
koiranpentua Pipsalle kaveriksi. Aika kauan olen saanut selata nettiä - monet
tässä meidän lähistöllä Uudellamaalla tarjotut pentueet ovat olleet pieniä
sekoituksia. Pipsan reippauden ja vauhdin tuntien halusimme kuitenkin
keskikokoisen mixin. Ai ja miksi sekarotuinen?
Noh, eihän se sekarotuisuus mikään terveyden tae ole, mutta toivon tavallista
reipasta tervettä Koiraa, ilman mitään tiettyä jalostettua kallonmuotoa.
Kannanotto ulkomuodon jalostajille?
"Iisalmessa olis kiinnostavat pennut" yritin selittää Jukalle :) Jukka oli kuitenkin
(järkevänä) päättänyt, että lähempää pitää löytyä..... Olimme myös sopineet
ottavamme pikkupennun, Pipsan puolitoista vuotta kestänyt siisteyskasvatus kun
uuvutti minut ihan raunioksi.
Vihdoin sitten tärppäsi, kivantuntuinen keskikokoinen kertakaikkiaan
sekarotuinen pentue löytyi Hyvinkäältä.

Tapasimme Ruskeatassuisen tytön ensimmäisen kerran viisiviikoisena.
Kasvattajan luona pennuilla oli oma "päiväkotiaitaus" ulkona katoksen alla
omakotitalon pihalla, ja kaikki viisi vekaraa olivat meitä innolla vastassa. Hännät
heiluivat villisti ja pienet kuonot kurkottelivat valmiina tutustumaan. Näistä
pennuista kyllä näki, että ne olivat saaneet paljon hyviä ihmiskontakteja eivätkä
olleet lainkaan arkoja.
Pennut nostettiin aitauksestaan ja kaikki ryntäsivät nuuskimaan ja maistelemaan
niille uudenhajuisia kenkiämme ja lahkeitamme.
Saimme valita kahdesta tyttöpennusta. Toinen oli vähän pienempi, hiljaisempi,
vetäytyvän oloinen ja toinen sitten reippaampi Ruskeatassuinen tyttö. Se oli
myös tanakampi ja jotenkin eläväisempi. Siihen sitten koiratietämyksemme
päättyikin ja ihan mutulla vedettiin, ja valitsimme Ruskeatassuisen.

Sitten alkoi kahden viikon odotusaika, ja kyllä tuntui pitkältä!
Kun ei muutakaan keksitty, niin mietimme kaikenlaisia nimiehdotuksia. Oli hilmaa
ja vilmaa, mikkoa ja takkua.... ihan sama juttu muuten varsoja nimetessä :)
Lopulta oltiin Jukan kanssa jo melkein riidoissa :)
Jukka oli myös lujasti ilmoittanut, että Tämä Koira ei sitten nuku sängyssä!
Pipsan, Viivin ja Bertan (ja minun) puristuksessa oli kuulemma kulunut
muutamakin yö ihan muumiona. No, ei se mitään, hommasimme
Ruskeatassuiselle mukavan pesätyynyn.





Kyllähän se kaksi viikkoa ihme ja kumma meni, ja seitsemänviikkoinen pentu tuli
taloon. Tummankahvinruskea tyttö, pienet luppakorvat, jaloissa vaaleamman
ruskeaa. Pari päivää se oli vielä pentu tai jotain ja äkkiä se olikin ihan selvä Mokka
ja lopulta kirjoitusmuotokin oli Mocca. Ja se tuoksuikin ihan kahvilta :)
Ensimmäisenä yönä se vähän valitti ja etsi siskojaan, lopulta väsymys voitti ja
aamulla sitten herättiin omasta pesästä (huom!) uuteen kotiin.
Ekat päivät yritin myös olla pennun kanssa niin paljon kuin mahdollista, että koti
alkaisi tuntua turvalliselta paikalta. Hevoset joutuivat viikoksi toiselle sijalle, ja tein
vain välttämättömät hommat. Onneksi Jukka auttoi myös!

Pipsan sopeutuminen on tietty meille hyvin tärkeää. Aluksi Pipsa oli aivan
hämmentynyt - jääks TOI tänne? Vaikka Pipsassa ei ole Viivin äidillisyydestä
tietoakaan, se oli selvästi huolestunut, mikä tää juttu oikein on?
Olemme kovasti huomioineet Pipsaa, ja vaikka Mocca on ihana pentu, Pipsa on
silti meidän kaikkein paras vanhempi koiramme (joka edelleen nukkuu sängyssä).
Pipsa on myös alkanut opettaa Moccalle kunnioitusta. Kun se haluaa olla
rauhassa, se hyppää sohvalle kerään, ja jos Mocca yrittää häiritä, matala murina
kertoo pennulle vanhemman koiran lepäävän nyt. Ulkona ne saattavat yltyä lähes
painimaiseen leikkiin, jossa Mocca on kyllä auttamatta alakynnessä.
Että eiköhän se siitä.
Ihana katsoa ja seurata uuden tulokkaan sopeutumista ja kasvamista.
Tuntuu ihan uskomattomalta, että pieni pentu tuo niin suurta iloa. Olen onnellinen.