hörinää - hidasta kevättä taas

Kylläpä talvi tuntuu taas pitkältä - oon selvästi tarkoitettu elämään jossain
valoisammassa ja lämpimässässä paikassa. Myös hevosten kanssa hommat
ovat lähinnä päivittäistä selviytymistä, ilon aiheita on ollut aika vähän.
Kauheaa marmattaa, mutta tässä iässä jäätiköllä taapertaminen ja lumityöt
tuntuvat joskus ylivoimaisilta, huoh...

lunta

lisää lunta

Arda ja lunta

Yksi hauskuus elämässä sentään on, ja se on nuorempi koiramme Mocca.
On kyllä niin ihana seurailla sen kasvamista ja kuinka se vähitellen on alkanut
yhä enemmän pitää meitä perheenään.
Ihan järjetön kaluaminen on jo vähän jäänyt, Pipsa (koira) jaksaa edelleen
peuhata sen kanssa ja Jukka (mies) istuu lattialla leikkimässä. Minä oon
opettanut sille pari temppua, kuten "istu" ja "tassu".
Ahneena kaverina oppiminen on tosi nopeaa.

Mocca on päivittäin mun kanssani tekemässä tallihommia. Se on pysynyt hyvin
lähellä, ja aina välillä pyydän sitä luon ja palkkaan jostain pikku tempusta.
Pipsahan ei voi olla tallipihassa irti, sillä on riistavietti niin vahvana.

No, yhtänä aamuna tällä viikolla  olin just tulossa sisään aamutallista, kun
Jukka oli lähdössä postiluukulle (pellon toiselle puolelle) Pipsan kanssa.
He menevät sinne joka aamu, Pipsa hihnassa.
Miten siinä sitten sisäpihan portilla kävi, että Pipsa livahti portista ulos (ilman
hihnaa) ja säntäsi saman tien miljoonaa pellon halkovaa tietä pitkin.
Ja Mocca perään. Siinä jätti kyllä sydän muutaman lyönnin välistä.

Pellon keskellä ne vähän hidastivat vauhtia, silloin kutsuin Moccaa, ja ihme
ja kumma, se pysähtyi, kääntyi ja jätti Pipsan!!! ja juoksi hurjaa vauhtia takaisin
meidän ihmisten luo. Kiitoskiitoskiitos!
Pipsa sen sijaan jatkoi matkaansa, kuten aina karattuaan.
Sinä aamuna kohtalon tähdet olivat kaikesta huolimatta oikeassa asennossa.
Tuskin vartin kuluttua Jonna kaverini ajoi pihaan Pipsa kyydissä.
Loppu hyvin kaikki hyvin, kaikesta talven piinasta huolimatta.