hörinää - seikkailu


Suuri seikkailumme on alkanut.
Mies otti töistä vuorotteluvapaata ja päätimme toteuttaa Suuren Unelman,
oleilla jonkun aikaa Espanjassa talvipakolaisina.
Hevosten hoito järjestyi mukavasti ja lohtukoirastamme Viivistä kerron myöhemmin.
Lähdimme siis sunnuntai aamuna 11.10. 2011 lautalla Viroon ja siitä edelleen
Via Balticaa pitkin kohti Espanjaa. Apulaisina navigaattori ja netti, jonka avulla hotellien
valinta on todella helppoa.
1. yö
Pienessä gasthausissa Liettuassa. En ole koskaan nukkunut niin isossa ja kovassa
sängyssä! Pipsa on kovin rauhaton, eikä oikein malttanut asettua. Aivan ihastuttava
isäntäpariskunta tarjoili aamulla juuri tehtyjä banaanilettuja, ja aamiaispöytä oli koristeltu
syksyn kukkasin ja lehdin.



2. yö
Supersiisti tavishotelli Puolan Lodtzissa. Uni tulee nopeasti, sillä matkajännitys alkaa
purkautua väsymyksenä niin meillä ihmisillä kuin Pipsallakin.



3. yö
Ikivanhan oluttuvan yläkerta Saksan Selbitzissä. Täällä on jotenkin huonot vibat, emäntä
muistuttaa hannunjakertun noita-akkaa, ja vaikka kaikki on siivottu, niin vuosien pinttyneet
pohjatuoksut ovat liikaa Pipsalle - ihan hermona koko ajan.



4. yö
jossain Ranskan maaseudulla. Navigaattorin sekoiltua löysimme kuitenkin perille illan jo
pimentyessä. Kirpeä nuotion tuoksu leijaa vastaan hämärästä, majatalo on rinteessä
allaan syvä jokilaakso, ja paikka huokuu rauhaa. Huone oli siisti ja yksinkertainen, oikein
suomalaiseen makuun - alakerran Baari taas kuin otos kaurismäkeläisestä
elokuvasta.......



5. yö
vielä Ranskassa, tällä kertaa ketjuhotellissa lähellä motaria. Tulimme hienoa reittiä läpi
aurinkoisten ylänköjen ja vihreitten Jura-vuoriston metsien.



6. yö
Andorra. No johan on paikka! Kyllä ahdisti, kun pieneen laaksoon Pyreneitten keskelle on
ahtautunut veroparatiisi taloineen, hotelleineen, ihmisineen kaikkineen. Tuli olo kuin olisi
ollut jättimäisellä ruotsinlaivalla, hotellihuonekin oli kuin laivan hytti. Ja lähin Pipsa
pissatuspaikka on vuoren päällä, kun muualla on joka paikka asfalttia ja katua.
Autokauppoja, moottoripyöräkauppoja, kauppoja, kauppoja, hotelleja, ravintoloita.....
ääääh, ihan kiva jatkaa matkaa!
Markkinahumun innoittamana lakkasin kuitenkin lomakynnet :)



7. yö
Vihdoin Espanjassa. Pikkuinen perhehotelli työllisti isoäidin poikaystävineen, isännän,
pojan vaimoineen ja vielä ainakin yhden serkun. Mukava siisti viileä huone on
pohjakerroksessa, missä tosin pihalla hengaileva kissaperhe aiheuttaa Pipsalle hiukka
kierroksia. Mutta toivottavasti tämä on elämänkoulua myös Pipsalle :)



8. yö
Nyt jo etelässä. Päätimme ettei olla kaupungissa, ja niin sitten booking.com ohjasi meidät
Puerto Magina hotelliin, joka oikeasti roikkui kuin kotkanpesä ylhäällä vuorenrinteessä.
Ihan uskomattomat näkymät alas Torresin kylään ja valtavaan oliivipuulaaksoon. Nämä
taitavat muuten ottaa tän oliivinkasvatuksen tosissaan - JOKA AINOA mahdollinen paikka
on tällä alueella raivattu oliiviviljelmille. Huone on tilava sviitti, ja vuoren rauha tuudittaa
meidät uneen.



17.10.2011 ja lähes 4500km takana, vihdoin perillä ensimmäisessä majapaikassamme.
Hyvin vaatimaton asunto on kuitenkin koiraystävällinen. Pieni oleskelualue on aidattu, ja
Pipsa pääsee vapaasti ja turvallisesti vähän liikkumaan. Katsotaan, miten emäntämme
kolme koiraa ja  Pipsa tottuvat vähitellen toisiinsa. Kyllä tämä tästä!

Kommentit