hörinää - joulua odotellessa



Talliväen pikkujoulujuhla sujui taas kerran hilpeässä tunnelmassa.

Olen monesti miettinyt, kuinka ihmeellisesti hevoset yhdistävät ihmisiä.
Hevosmaailmassa ikä on vain numero, meillä parikymppisestä aina reiluun
kuusikymppiseen viihdytään yhdessä ja juttua riittää iltamyöhään.
Aina joskus on kiva kokoontua ihan tarkoituksella, sillä näin pienellä tallilla
ihmiset puuhaavat kuitenkin usein yksin heppansa kanssa.


















Varmasti puheenaihe numero yksi on hevoset.Maastoilijoiden uusimpia
tutkimusretkiä ja reittietsintöjä ihmetellään ja ihaillaan, nuoren hevosen
opetuksen editymisestä ollaan kiinnostuneita, vanhemman hevosen
omintakeisia edesottamuksia naureskellaan hyväntahtoisesti. Ehkäpä tärkeintä
on juuri tuo sallivuus ja hyväntahtoisuus. Kun kaikkien ei tarvi tehdä kaikkea
samalla tavalla, jokanen voi ja saa loistaa jossain asiassa.
Toisaalta meitä yhdistää myös luottamus siitä, että hevoset hoidetaan niinkuin
on sovittu. Minusta tämä tuntuu tosi hyvältä!

Minulle on tosi tärkeää, että omistajaa kiinnostaa hevosensa hyvinvointi.
Toisaalta on myös tärkeää, että hevonen ymmärretään ottaa hevosena,
ei minään ylihoivan kohteena tai egon jatkeena. Olen niin iloinen, että meidän
porukat ovat juuri tämmöisiä, hevosiaan rakastavia, avoimia ja suvaitsevaisia
hevosihmisiä. Kiitos teille!!!