hörinää - koirat aidassa

Ihanaa, taloa ympäröivä piha-alue on vihdoin aidattu!
Keväällä viritetty verkkoaita sai jatkoksi hienot puuportit. KIITOS Jukka!
Tämä tarkoittaa, että Pipsa ja Viivi voivat vapaasti ja turvallisesti juosta ja nuuskia
ja kaivaa ja leikkiä puutarhassa. No, tarkoitus on, että ihan kaikkia
kukkapenkkejä EI kaiveltaisi :)

Onneksi koirat näyttävät valinneen muutaman suosikkipaikan puutarhan varjoisista
katveista, ja niissä kuopat aina välillä pengotaan, ja saakin penkoa, uudestaan.
Yhtenä päivänä Viivi oli hukassa. Etsimme sitä joka paikasta uuden aidan sisältä ja
lopulta Pipsan kiinteä tuijotus paljasti piilopaikan. Viivi on kaivanut itselleen hienon
poteron terassin rapun alle ja loikoi siellä autuaan tyytyväisenä! Jep!

Pipsassa on tapahtunut hauska muutos. Karkaileva vauhtiville rauhottui kuin
taikaiskusta uuden vapauden myötä????
Ensimmäisinä päivinä Pipsa oli vapaana puutarhassa niin että me ihmiset olimme aina
paikalla. Eli koira sai menna ja tulla oman mielensä mukaan mutta aina välillä, jos se oli
ollut vähän kauemmin poissa näköpiiristä, kutsuimme sitä luokse ja palkkasimme
namilla ja vuolailla kehuilla. Sitten sai taas tutkimusretki jatkua.
Ja kumma kyllä ei mennyt kauaakaan, kun Pipsa alkoi oma-alotteisesti käydä välillä
tsekkamassa meitä (jolloin se taas sai namia). 
Välillä sitten mies heitti Pipsalle palloa ja juoksi kilpaa sen kanssa taloa ympäri :)
Koira-asiantuntujoille tämmöinen on varmaan tavallista koulutusta, mutta minulle oli
ihanaa huomata, että koiraa ei tarvinut pakottaa eikä estää, se itse valitsi meidät.

Ihankuin elämisen ja olemisen vapautuminen olisi vienyt tarpeen karkailla?
Toisaalta aita antaa turvallisuudentunteen myös minulle, koirat ja naapurit ovat turvassa
toisiltaan omilla puolillaan.
Ja kaipa aikuistumisella on myös jotain tekemistä asian kanssa. Kyllä Viivikin retkeili
nuorena koirana, ja aiheutti pahennusta, Pipsa vaan on ollut paljon villimpi.
Kertakaikkiaan hienoa, ovet ovat auki puutarhaan, koirat hengaavat,
kesän tuoksuu ja leijaa sisään.