hörinää - ajan kulusta

Aikakäsitys on sitten kummallinen. Ensiksi on auringon aika - aurinko nousee, ja näkee eteensä, ja aurinko laskee - käydään nukkumaan. Sitten voisi olla vaikka hevosten aika - ruokaa annetaan säännöllisin välein, neljä viisi kertaa päivässä. Ekat heinät siinä seitsemän aikaan ja vikat yhdeltätoista.
Sitten voisi olla Miehen aika, aamulla ylös, kahvit tippumaan, koirien kanssa postiluukulle,
aamiainen, töihin, kotiin, nettin ja nukkumaan.
Minun aikani on ollut sitten suloinen sekasotku näistä kaikista!

Toisaalta on ollut hauska :) :) huomata, kuinka sitä on ollut kamala kellon orja!
Alkupäivinä kysyttiin miehen kanssa järjestäen toisiltamme, paljonks kello on?
mitä kello on? onks kello jo kaksi?Mehän oltiin ihan hädissämme!
Ihan kuin sillä olisi mitään merkitystä nyt vapaalla !?!
Taidan olla aika nipo :)  minulle on tärkeää järjestelmällisyys ja
päivän rakentuminen, kellon, tai jonkun varaan.
Että voisiko sitä taviselämässä sitten joskus taas vähän relata?

oliivipuun alla

Tämä ajassa kelluminen ei ole niin helppoa tallinpitäjälle. Elämä on ollut jaksottunut hevosten
tahtiin - meillä se tarkoittaa talvisaikaan ruokinta neljä/viisi kertaa päivässä, hevosten tarhaus,
mahdollinen loimitus, tallin siivous, tarhojen tsekkaus ja korjaus, hevosten sisäänottaminen, jne.
Että puuhaa piisaa!
Nyt sitten olen nukkunut kohta kaksi viikkoa sellaisia kymmenen tunnin yöunia,
elänyt Auringon aikaa. Olen tainut olla melko lailla väsynyt! No, sellaiset kolmetoista vuotta 
tallinpitäjänä, viikon tai korkeintaan parin loma vuodessa, on syönyt voimia enemmän kuin
olen osannut kuvitellakkaan.
Mutta kun minusta on ihana pitää hevosia ja asiakkaita ja opettaa ja elää maalla ja puutarhassa
ja elää sekasotkuelämää.
En vaan ole osannut pitää huolta omasta itsestäni :( 

Ajassa kelluminen ja tekemättömyys on antanut tilaa myös tunteille. Aina välillä tulee kamala
ikävä Nookea, Ardaa ja Ainoa ja Pertsa-kissaa, ja aina välillä tulee myös kamala ikävä
Viiviä ja Anista. En kuitenkaan estä näitä ikäviäkään tunteita tulemasta, nehän ovat osa elämää,
Ja yritän päästää ne myös menemään.

mutaa espanjassa

Josta tuleekin mieleen pieni kiinalainen tarina mudasta.
Ehkä se meni jotenkin näin:
Kaksi miestä oli kulkenut pitkän matkan ja heillä oli nälkä. Sateisena päivänä he vihdoin
saapuivat kaupunkiin, ja näkivät kadun toisella puolella oli ruokapaikan, ihana paistetun riisin
tuoksu leijui ilmassa ja sai nälän kurnimaan vatsassa.
"Tuonne mennään", sanoi toinen mies.
"Mutta katuhan on sateen jäljiltä ihan mutavelliä, sotken itseni." vastasi toinen.
"Muta on vain mutaa", totesi ensimmäinen mies tyynesti, kahlasi liejuisen kadun yli
ja osti kupillisen riisiä, jonka sitten söi hyvällä ruokahalulla.
Toinen mies jäi kadun toiselle puolen puhtaana mutta yhä nälkäisempänä ja nälkäisempänä.
:)