hörinää - vähyyden vaikeudesta



Vaikeinta olla tekemättä mitään, olla vaikuttamatta mihinkään, olla 
hallitsematta mitään.
Tämä totuus taas valkeni minulle, kun yritin puhua muutamalle ihmiselle 
ratsastajan istunnasta. Minulle, yiquanin harrastajalle, istunta ja sen
opiskelu merkitsee montaa eri vaihetta, itseasiassa elämänmittaista
prosessia, sillä eihän minun eikä hevon kehot pysy samoina koko ajan.
Hevo kenties avaavan ja rentouttavan työskentelyn avulla notkistuu ja
tulee enemmän symmetriseksi. Samaa voisi toivoa itsestä - tässä
vaiheessa ikä vaan alkaa väistämättä tuoda mukaan omat
kommervenkkinsa, ei voi mitään.


















Noh,  minulle ensimmäinen askel on kehon rentous seisovassa tai
istuvassa asennossa. Tähän ei siis vielä tarvita hevosta.
Kun siis tätä yritin selittää ja tietysti demota, niin syntyi vilkas keskustelu
syvistä vatsalihaksista ja ties mistä palleasta, kuinka niillä istunta pysyy 
kasassa jne... halutaan vaikuttaa, tsempata, toimia. Luulisi tässä sitten kyllä
lihasten, muittenkin kuin niitten syvien, taas jännittyvän???  Vähintäänkin
mieli tuntuu olevan moisesta säätämisestä jo ihan kierroksilla.

Yiquanin harjoitus alkaa aivan toisella asenteella, yksinkertaisuudella ja
luottamuksella omaan kehoon ja SEN tuntemuksiin. Luotetaan siihen, että
kun rentoudutaan siihen asti, ettei sentään rojahdeta maahan, KEHO kyllä
hoitaa ne pikku lihasten ja ligamenttien aktivoinnin. Ilman yrittämistä, vain
luopumalla, lepäämällä, kuten openi Veli-Matti sanoo :)
Tämä harjoitus voi viedä aikaa jopa viikkoja, ja tunne vaihtelee aina
päivätkin mukaan. Vasta jännityksistä tyhjenemisen jälkeen keho on niin 
rento ja herkkä, että se voi alkaa vastaanottaa aivan pienimpiäkin
aistimuksia, vaikkapa sitten hevoselta.
Kun malttaisi odottaa, edes itseään!

Hevosen kanssa harjoitellessa aikaa kuluu, että tämä rentous säilyy
hevosen liikkuessa eri askelajeissa. Vasta sen jälkeen, kun osaa olla
passiivinen matkustaja, istua hevosen liikkeen päällä häiritsemättä, voi
alkaa kokeilla ja kuunnella, miten istunnan tietoinen muuttaminen vaikuttaa
hevosen liikkumiseen.
Ja aikaahan tämä vie, tämä ei-mitään tekeminen. Tuntuu, että kaikki 
haluavat sääntöjä, rakenteita, ulkopuolista ohjeistusta ja ulkopuolista
hyväksyntää. Täytyy olla joku ohjelmajulistus, vähintäänkin. Suorittaminen
eskarissa, koulussa, sitten työelämässä, siirtyy sulavasti harrastamiseen.

Ja kuitenkin hevonen tuntee, kun kärpänen istuu sen peffalle. Voi tätä 
ihanaa eläintä, kuinka sille on merkityksellistä oleminen ja tämä hetki.
Ratsastajana toivon pääseväni tuohon hevosen hetkeen ei jännityksen ja
lihasten hallinnan, vaan rentouden ja avautumisen kautta.

Lopuksi laitan tähän kannustukseksi itselleni ja muille hätähousuille
suuresti ihailemani miehen lausahduksen
"Kaikki tuntuu mahdottomalta, kunnes se on tehty."
myös ei-tekeminen :) :)