hörinää - lisää arvoajatuksia
Viimekertainen postaus työn arvostuksesta herätti miettimään arvoja yleensäkin.
Ja etenkin, kuinka vaikea niitä on muuttaa. Vaikka tietoisella tasolla ymmärtäisin,
että joku oma arvo on aikansa elänyt, vanha totuus on korvautut uudella,
tosipaikan tullen muutos on vaikeaa. Miksi?
Heti ensinnä mieleen tuli, että monet arvomme ovat perittyjä.
Kotikasvatus vaikuttaa, halusimme tai emme. Itse ainakin tunnistan voimakkaan
kotoa tulleen arvon olla heikomman, etenkin eläimen, puolella.
Ja pidän tätä hyvänä asiana, edelleen :)
Lisäksi selvästi lapsuudesta on tarttunut auktoriteetin kyseenalaistaminen.
En nyt tarkoita, että poliisia pakoilisin, mutta monesti itsevaltainen (ja ainakin
omasta mielestä) epäoikeudenmukainen, siis omien arvojen vastainen, päätöksenteko
saa minut takajaloilleen. Hyvin suomalaista, vaikka ei niinkään järkevää,
sillä se estää minua tekemästä yhteistyötä ihmisten kanssa, jotka saattaisivat vaikuttaa
elämääni positiivisesti. Kuka nyt haluaisi piikkisian kanssa peuhata :)
Lisäksi lapsena olin Tuusulan kirjastoauton suurkuluttaja, dostojevskit tuli luettua alle
kymmenenvuotiaana, ja kas kummaa, edelleen osa maailmani muokkautuu
kirjallisuuden, niin tieto kuin kaunokirjallisuuden kautta.
Aivan ihan samoin kuin minä, myös vanhempani ovat saaneet osan arvojaan omista
kodeistaan. Arvot periytyvät ja ovat tiivisti myös kiinni kulttuurissa.
"Suomi on moniarvoinen yhteiskunta. Suomalaisiksi koetut arvot liittyivät
talonpoikaisissa kyläyhteisöissä vallinneisiin yleisiin käsityksiin. Talonpoikaisista
arvoista merkittävin on ahkeruus. Ihanteellinen suomalainen saavuttaa elämässä
tärkeät asiat omalla työllään. Vallitseva ahkeruuden arvostus pohjautuu vahvasti
vuosisatojen yhteiskuntajärjestelmään, jossa talonpoikaissäädyn osa oli työnteko.
Positiivinen omakuva rakentui kyvystä selvitä lähes missä tahansa olosuhteissa. "
sanoo Wikipedia
Kaikkeen tämmöiseen lapsena saatuun vaikutukseen on ollut aika mahdotonta
vaikuttaa, vasta nyt aikuisena voi alkaa miettiä, miksi olen minä?
Mikä on minun totuuteni?
Sillä asian arvostus, sen pitäminen totuutena, oikeuttaa toiminnan.
Ja miten tämä nyt liittyy hevosiin ja työn arvostukseen?
Hevosen avulla tehty työ, ahkeruus, oli ihanne, ja yleisen käsityksen mukaan
ahkeruus palkittiin, työstä sai palkan. Noihin aikoihin ei vielä ollut käsitystä hevosen
olemuksesta eläimenä, sen aivan erityislaatuisesta sopeutumiskyvystä (jota on
vaikea vieläkin käsittää). Vanhat arvot ovat periytyneet, ja minkäs sille voi :)
Paitsi, että nykytietämys kertoo uusia totuuksia hevosesta.
Hevosen kognitiiviset kyvyt ovat suunnilleen kaksivuotiaan ihmislapsen tasolla.
Voin kysyä itseltäni: ostanko kaksivuotiaan lapsen hikipajassa tekemän t-paidan?
Arvostanko lapsityön teettämistä? Mikä arvo antaa oikeutuksen lapsen - tai hevosen - välineellistämiseen?
Muutos on vaikeaa, se edellyttää omien arvojen, oman totuuden, kyseenalaistamista.
Ja jos yhteisön arvot kerran muodostuvat yleisestä käsityksestä, asettumista suuren
joukon ulkopuolelle, yksin, ehkä jopa pilkan kohteeksi. Hylkäävätkö vanhat ystäväni
minut ja löydänkö enää ketään?
Mikä olisi niin suuri motiivi, että siihen ryhtyisi? Oma oikeudentaju?
Jokainen on valinnan hetkellä yksin, ja kuitenkin,
kerran hypättyäni huomaan, että elämä kyllä kantaa minut, aina jonnekin :)