hörinää - hevosCV

Minulla on ystävällinen hevonen. Oikeastaan kolme :)
Tilanne ei kuitenkaan aina ole ollut nykyisen mukava. Alussa näin hampaita ja sain välillä kaviosta. Minua reipoteltiin narun päässä ja heiteltiin satulasta. Noh - hevoshullu senkun jatkaa niiden rakkaiden otustensa kanssa, ja opettelee lisää......

Tämä voisikin olla melkein sellainen 50-vuotis (juhla)kirjoitus, sillä lähes niin kauan olen hevostellut. Ratsastuskoulun alkeiskurssilla se alkoi ja tähän päivään, oman pikkutallin pitäjäksi, kolmen oman hevoseni kasvattajaksi ja hevostaitojen opettajaksi olen päätynyt. Paljon on vettä niagarassa virrannut välillä :)

Muutama kohokohtakin hevoselämässä on ollut!
Tietysti Aniksen, ensimmäisen oman hevosen ostaminen - ja kuolema 31 vuotta myöhemmin. Varsojen syntymät. Havahtuminen horsemanshipin olemassaoloon.
Muistan niin selvästi ensimmäisen Leslie Desmondin demon. Kaikki näytti tapahtuvan itsestään, oli niin kaunista ja helppoa. Ajattelin, että ompa tuossa hienosti toimiva hevonen, enkä yhtään ymmärtänyt, että taisi Lesliellä olla aika paljon vaikutusta asiaan. Tuntui kuitenkin ihanalta. Tämän jälkeen sitten juoksinkin katsomassa kaikkea asiaan liittyvää.



















Seuraava iso steppi oli osallistuminen kurssille oman hevosen kanssa.
Piet Nibbelink oli käynyt Suomessa jo muutaman kerran ja hän tuntui sen verran helposti lähestyttävältä, että uskaltauduin mukaan. Aloin tajuta kuinka oikeastaan kaikki lähtee itsestä. Ja sillä tiellä ollaan edelleen :)

Hevostaitojen kautta löysin jotain aivan erityistä. Hevoseni ja minun välisen keveyden. Tätä samaa keveyttä halusin siirtää ratsastukseen, ja niimpä tie vei klassisen ratsastuksen ja Soile Kokon luo. Jouduin opettelemaan ratsastuksen aivan uudestaan ja arvatenkin pänni. Ei siis uudelleen opettelu, vaan se, että pääsin tähän pisteeseen vasta nelikymppisenä. Aaarrghh... Mutta vähänkö sitkeä täti senkun porskutti.

Kaunis ratsastus ja kaunis hevosenkäsittely lähtee omasta itsetä ja kehosta. Niihin aikoihin ei taidettu vielä puhua mistään mindfullnessista tai kehotietoisuudesta, mutta aloin harjoitella kiinalaista qigongia ja yiquania. Ja toimii muuten edelleen :)

Jonkun kaverin kautta sitten tutustuin Tuire Kaimioon. Ja voila, hevostuntemukseni täydentyi jälleen. Aloin ymmärtää jotain siitä, mitä hevonen lajina on, ja miten oppimismekanismit toimivat. Ja että hevoselle on väliä, miten sitä palkitaan vai palkitaanko.

Täytyy myös mainita HETA hevostaitotapahtuma. Se oli jonkunlainen summa kaikesta siitä, mitä olin siihen asti saanut. Nyt oli aika antaa takaisin. Mahtavan hyväntekeväisyystapahtuman ensimmäinen miitinki pidettiin meidän keittiössä,
ja jatko on historiaa. Amatöörijoukon suurella sydämmellä toteuttama hevostaitoviikonloppu jää kyllä minun mieleeni ihan spesiaalijuttuna.

Kaiken oman kasvun ja touhun keskellä myös hevoseni kasvoivat ja oppivat lisää. Kaikkein parasta oikeastaan on ollut, kun olen voinut asua ja elää niiden kanssa. Karsinoiden siivous tahtoo kestää, kun joskus vaan unohtuu katsomaan tarhassa nuokkuvia tai leikkiviä hevosia. Niiden persoonat ovat kirkastuneet ja niiden omat tavat reagoida ovat joskus naurattaneet ja joskus itkettäneet.
Tuntui hienolta, kun Piet viime kesänä demossaan sanoi, että tässä paikassa hevosia kohdellaan ystävinä.
Kyllä, ne ovat ystäviä ja ystävällisiä myös muille ihmisille. Ei siksi, että kaikki on aina ollut niiden elämässä hyvin (tötöilty on, uskokaa vaan), vaan siksi, että olen yrittänyt ottaa virheistä opiksi.

Mitä tulevaisuus tuo?
Toivottavasti uutta kasvua, lisää kärsivällisyyttä, taas enemmän ymmärrystä!
Rakkautta ei tarvi pyytää, se on ja pysyy :)
Ehkäpä tämä cv täytyy kirjottaa kymmenen vuoden kuluttua uudelleen :) :)



Kommentit