hörinää - hevosystävistä
Monet sanovat, että onhan niita
halvempiakin harrastuksia, ja toisaalta
myös vähemmän aikaa vieviä.
Heppa kun on kotona, se tarkoittaa
sellaista 24/7 huolenpitoa :)
Lisäksi heppa yleensä on unilla,
odottelee kengittäjää irtokenkää
laittamaan tai sitten on sellaiset
koppurakelit, ettei kengättömien
kanssa voi paljon
muuta kuin hengata tarhassa.....
Mikä on tämän suuren, kauniin,
aran eläimen viehätys?
Lapsesta asti olen ollut vähintäänkin kömpelö.Taisin olla jotain viisi tai kuusivuotias,
kun äiti vei minut yhteiskoulun jumppasalissa sunnuntaisin pidettyyn balettikouluun.
Siellä oli sali täynnä lapsia sievissä "tutuissa" ja kaikki osasivat niitä askeleita.
Paitsi minä, tai siltä ainakin tuntui. Kaamea kokemus, onneksi äiti ymmärsi
luovuttaa kerrasta, taisin olla niitä toivottomia tapauksia :) :)
Kumma kyllä heppaharrastus sensijaan oli heti meikeläisen juttu. Äiti oli tyytyväinen,
jotain ulkoilua sentään, sillä muuten en paljon nenää kirjasta nostanut.
Parikymppisenä sitten ostin oman hevosen, Aniksen, joka silloin oli puolivuotias varsa,
ja Anis eli minun kanssani koko elämänsä, 31 vuotta.
Ajattelen kaikkea, mitä Aniksen kanssa tapahtui, kaikkea mitä se hevosista minulle
opettikaan. Aina ei oppi ole maistunut makealta, mutta myöhemmin olen kyllä
ymmärtänyt, mitä olenkaan saanut. Monia asioita kadun, mutta toisaalta, en silloisella
tietämyksellä osannut parempaa. Asia on vaan hyväksyttävä.
Mikä sai minut kuitenkin yrittämään?
Nyt vanhempana - ja ehkä vähän viisaampana - voisia sanoa, että rakkaus.
Ei vain minun rakkauteni Anikseen vaan myös päinvastoin.
Hevosen vilpitön ja pyyteetön rakkaus ja ystävyys.
Hevosen kanssa minäkin, tavislapsi, saatoin kokea kauneutta, voimakas hevonen
kantoi minut selässään, olin yhdessä sen kanssa tässä huumaavassa tunteessa.
Ja toinen juttu, hevoselle minun ei tarvinut eikä edelleenkään tarvi selittää yhtään
mitään. Hevosesta joko tuntuu hyvältä minun kanssani tai sitten ei.
Niin yksinkertaista!
Olen nimittäin yhä uudelleen huomannut, kuinka vaikeaa on löytää sanoja, ihan vain
ystävienkin kanssa jutellessa. Vierauden tunne tekee minut surulliseksi.
Hevosen tai koiran tai kissan kanssa olen aina kotona :) :)
Hevostaidot ovat avartaneet maailmaa edelleen. Koska en koskaan ole ollut
urheilullinen, enkä kovin kilpailuhenkinen, on ehkä luontevaa, että heppaharrastus
muuttui myös tietoiseksi ihmisenä kasvun etsinnäksi. Tämä on tietenkin vain yksi tie,
minun tieni, sillä hevosten kanssa saattaa tehdä niin valtavan erilaisia asioita. Minua
viehättää kovasti hevostelun vapaus, tasa-arvoisuus ja erilaisten mahdollisuuksien rikkaus!
Hevosen ystävyys on minulle jotain hyvin ainutlaatuista. Sen ansaittuani tunnen
kiitollisuutta, nöyryyttä ja harvinaista olemisen rentoutta, näinhän sen on pitänyt ollakin.
Omat hevoset ovat ystäviäni, mitä en suinkaan pidä itsestäänselvyytenä, mutta myös
muutama ei-oma on lahjoittanut minulle sydämmensä.
Nämä sydämmet, nämä muistot, nämä lahjat, ne jäävät elämään, oli välimatka mikä tahansa.
Ystävänpäivänä 14.2.2012.