hörinää - yrityksistä ja erehdyksistä

Ystävän kommentti yrittämisen vaikeudesta saa miettimään omia yrityksiä 

selvitä tästä elämästä. Tänne Espanjaan lähtiessämme olin tosi väsynyt, ihan

pelkästään fyysisestikin, olin ollut jo muutaman vuoden. Yrittäminen tuntui
epätoivoiselta, eikä mikään tuntunut onnistuvan, pienetkin vastoinkäymiset
muuttuivat vuoriksi.

Täällä katkolla ollessa olen saanut levätä, ja levätä myös ajattelemisesta :)

Mieli kun tahtoo olla niin vilkas :) Aina pitää olla suunnittelemassa, tekemässä,

korjaamassa, laittamassa, parantamassa, suorittamassa. Täällä ei missään on

ollut pakko olla tekemättä mitään ja olematta kukaan. Tosi vaikeaa!
Toiset onnistuvat tämmöisessä ihan taviselämässäkin omilla tavoillaan, vaikka
joogaamalla tai meditoimalla. Ja itselle yiquan-harjoitus on ajanut samaa asiaa.
Nyt täällä ollessa huomaan vaan, että ihan liian vähän. Puntit ovat silti olleet siellä
tekemisen puolella - no hevot kyllä tarvitsevat päivittäisen rutiininsa.
Eikä oikeastaan olekkaan kyse tekemisestä vaan tekemisen tavasta -
tee - työtäs - laulellen!

Mutta yrityksistä - ja erehdyksistä.
Aikaa sitten ymmärsin erään asia, että päämäärän asettaminen saa helposti

aikaan ennakko-odotuksia. Jos odotukset eivät täyty, petyn itseeni, tunnen

huonoutta, koska en ole osannut täyttää (itse asettamiani !) odotuksia..........
Ja miksi ne päämäärät on sitten täytynyt asettaa niin korkealle?

Eikä päämäärän asettamisessa olekkaan mitään vikaa, toiset sanovat sitä

unelmoinniksi! Kaikilla on oikeus omanlaisiinsa  unelmiin, vaikka sitten olisit

nuottikorvaton muusikko...
Epäonnistumisen sattuessa, mikä olisi voinut olla parempi on se tie, se reitti,
jolla päämäärään pyritään. Ja toisaalta, joskus käy vaan huono tuuri.
Tämä alkaa nyt vähitellen kirkastua minullekin, ei tarvitse tuntea huonoutta, vaan
aina voi yrittää uudestaan, epäonnistuminen itseasiassa kertoo,
oliko tämä tapa yrittää hyvä?
Epäonnistumista voisin toisella nimellä sanoa myös virheeksi - virhekkin vain
rajaa nykyistä olemiseni ulottuvuutta. Kun selvitän virheen, opettelen ja selvitän
uuden asia, pääsen eteenpäin, laajenen. Kuulostaa tutulta, hevosten kanssa
tätähän opetellaan kaiken aikaa.
Miksi se sitten on ollut niin vaikea siirtää muuhun elämään?

Luulen, että ainakin omalla kohdalla olen niin tekemisen pyörteessä, tunteen
vietävissä, turbolla, että on vaikea asettua edes hetkeksi kaiken ulkopuolelle,
katsoa asioita neutraalisti, hyväksymättä tai hylkäämättä. En malta ottaa selvää
hetkestä, josta matka alkaa :) Kärsivällisyyttä!
Parhaimmillani olen passiivinen yang, kätketty tuli - pahimmillani leiskun ihan
yli äyräiden.
Tässä on Jukka auttanut minua ihan hirveästi. Pelkkä hyväksyvä läsnäolo,
epäonnistuneenakin, helpottaa kummasti oloa!  Riitän vain minuna!
Lisää rentoutta elämääni, sitä toivon tänään :)