hörinää - paineesta
Paine? Tarkoin tässä paineella fyysistä kosketusta, kehonkielen energiaa ja
henkistä painetta. Onko paine hevoselle negatiivinen asia? Seuraavassa
muutamia tädin mietteitä ja henkilökohtaisia kokemuksia.
Ensi alkuun voisikin pohtia, kokevatko hevoset luonnossa painetta?
Vaikkapa varsa, jota emo hoitaa ja ruokkii, sen olo ei suinkaan aina ole pelkkää
pumpulia :) Ahnetta pikkuvekaraa tamma saattaa ajaa pois kovastikin näykkien
ja tuuppien. Näin varsa oppii pienestä pitäen hevosten käyttäytymistä, tässä
tapauksessa kunnioittamaan emonsa tilaa. Viisaat sanovat, ori antaa varsalle
puolet geeneistä, tamma antaa toisen puolen ja sen lisäksi kasvatuksen :)
Kerrotaan orpovarsoista, joiden on vanhempana ollut vaikea sopeutua elämään
muiden hevosten kanssa - niillä ei ole ollut emoa opettamassa hevosten "kieltä".
Varsat leikkivät, juoksevat kilpaa, ja ainakin oripojat jopa ihan fyysisesti painivat
toistensa kanssa. Tämä on leikkikoulua myöhempää elämää varten, orin
tehtävähän on laumansa (jopa fyysinen) puolustaminen.
Mistä muistuukin mieleen oman - tamman - käyttäytyminen. Kerran oli uusi
hoitoheppa kaatanut väliaidan, ja hups, sitä oltiinkin äkkiä samalla laitumella
tammalauman kanssa. Lauman vartijatamma ei kauan epäröinyt, vaan otti vahtia
ja laukkasi suoraan PÄIN tätä hämmästynyttä "tunkeilijaa"..... 500kg täydestä
vahdista, ei mikään pieni rysäys, mutta vahingoilta vältyttiin puolin ja toisin.
Tämä oli kuitenkin hyvin nopea reaktio, yleensä kommunikointi alkaa
hienovaraisella kehonkielellä eikä fyysistä kontaktia edes tarvita.
Oman tilan pitäminen, arvokkaamman hevosen väistäminen, rauhassa syöminen
ja lepääminen, yhdessä nuokkuminen, ystävän rapsuttelu, puolustautuminen,
pako, leikki, kaikki kuuluvat hevosen lajinmukaiseen käyttäytymiseen.
Tasapainoisessa laumassa aikuiset hevoset harvoin kuluttavat energiaa
keskinäisten välien selvittelyyn, niillä on parempaakin tekemistä, kuten ravinnon
etsiminen ja lepääminen.
Tässä mielessä pidän painetta, oli se sitten kehonkieltä tai jopa fyysinen
näykkäys, tärkeänä tekijänä lauman turvallisuuden ja rauhan luomisessa.
Entä sitten ihminen?
Aluksi voisin sanoa, että en ole hevonen - en siis halua painia varsojen kanssa
enkä näykkiä ketään pitääkseni oman tilani. Toisaalta, koska hevoset ovat hyvin
sosiaalisia ja oppivaisia keskinäisessä kanssakäymisessään, miksipä ei sitten
myös ihmisen kanssa?
Jo aidan kaatuminen kahden laitumen välistä voi aiheuttaa valtavan
puolustusreaktion, heppa ei suinkaan tarvi fyysistä kosketusta tunteakseen
painetta. Entä sitten kun ihminen kävelee laitumelle? No, aidan korjauspuuhat
eivät hetken päästä enää ole merkittäviä, tekeminen ei kohdistu hevosiin -
mutta entä jos lähdemmekin tervehtimään laumaa?
Suoraviivainen reipas lähestyminen voi tuntua suurena paineena, toisaalta
vaikka istuisin pellon laidassa päivän, emotiaalinen toive luoksetulemisesta
saattaa myös muodostaa hevoselle esteen!
Jotenkin olisi kuitenkin alkuun päästävä!
Itse ajattelen hevosen ja ihmisen välistä kanssakäymistä ikäänkuin yhteisen
kielen luomisprosessina. Helpointa hevoselle luulisi olevan, jos voin aloittaa
jostain, minkä hevoset jo ennastaan ymmärtävät, kuten paine/myötääminen.
Myötäämisellä tarkoitan siis paineen välitöntä poistamista. Lisäksi rapsuttelen,
jos hevonen kokee sen miellyttävänä, kehun äänellä ja käytän joskus myös
makupaloja!
Yritän kovasti, että oma paineenkäyttöni olisi johdonmukaisesti aina sen
pienimmän mahdollisen yhteisen tekijän etsimistä. Jo pelkkä ajatus saa
kehossani aikaan mikroliikkeen, jonka hevonen kyllä huomaa.
Paine syntyy ajatuksesta, haluamisesta, myötääminen mielen ja sitä kautta
kehon rentoutumisesta......
Mitä selkeämmin tiedän ja tunnen, sitä vähemmän tarvitsen - ja kuitenkin hevonen
on joka päivä erilainen :) Juuri tämä on minusta hevostelussa niin hienoa!
Hevoset ovat nopeita oppimaan, ja muutaman kerran on tullut vastaan innokas
ihminen, jonka hevonen kyllä "tottelee", mutta ilman mitään iloa. Ihmisen yleisin
sana on EI :( Ainainen käskytys, loputtomat sulkeiset, henkinen paine on saanut
hevosen sulkeutumaan, hevonen voi tuntua kiltiltä ja helpolta, tämä ei kuitenkaan
ole se päämäärä johon itse pyrin.
Ja sitten, olen myös nähnyt pari hevosta, jotka ovat niin miellyttämishaluisia ja
rakastavat ihmisiään niin kovasti, että niistä on tullut ihmisen jokaista pientäkin
toivetta odottavia palvelijoita.....ne ovat kadottaneet itsensä.....
Oli mikä oli, toivon voivani luoda hevosen kanssa yhteisen kielen, joka on sitten
perusta turvalliselle kaksisuuntaiselle kommunikaatiolle. Samalla myös koitan
pitää sydämmeni auki ja kuunnella hevosta, pitää huolta niin sen fyysisestä
olosta kuin sielusta, että hevosen persoonalla on tilaa olla oma itsensä!
Vastavuoroista kuuntelemista, vastaamista, ehdotuksia, myönnytyksiä,
ymmärrystä, kannustusta.
Tällainen elämä hevosen kanssa ulottuu minuuteni joka suuntaan, se antaa tilaa
tiedon, taidon ja tunteen kasvulle.